maanantai 22. huhtikuuta 2013

Auringon vaikutus

tunnetila: onni

 photo 2204kooste1.jpg

 photo 2204kooste2.jpg

Takana on kolme päivää auringonpaistetta ja minä olen kuin uusi ihminen. 

Toissa viikonloppuna ulkona oli kylmää ja sateista ja oloni oli väsynyt ja nuutunut. Tein ruoaksi pizzaa ja hain Stockalta valmissalaattia sillä ruoanlaitto ei jaksanut kiinnostaa. Makasin viikonlopun sängyssä suklaata mussuttaen ja tuijotin tv:tä lähes aamusta iltaan. Piti siivota ja pyykätä, en tehnyt niistä kumpaakaan. Väsytti ja harmitti. Piti kerätä voimia rankan viikon jälkeen mutta tuo velttoilu tuntui vain vievän kaikki voimat. Myös työviikko alkoi sateisissa merkeissä ja työnteko ei kiinnostanut pätkääkään. Alkuviikko tuntui menevän samalla rämpimisellä ja matalalennolla eteenpäin kuin viikonloppukin.

Viime viikonloppuna taas paistoi aurinko! Sain auringosta valtavan energian puuskan ja touhusin koko viikonlopun. Pesin pyykkiä, siirsin talvivaatteet pois ja vaihdoin keväisempiä vaatteita tilalle. Huolsin kaikki (omat ja miehen) talvikengät ja pistin ne jemmaan ensi talvea varten. Siivosin, laitoin molempina päivinä ruokaa (lämminsavulohi-pinaatti-rucola-lasagne oli ihanaa!) ja lenkkeilin molempina päivinä upeassa säässä. Sain myös järjesteltyä ja mapitettua pöydällä lojuvat paperit ja ehdimme suunnitella vähän kesälomareissua. Ihan huippua! Energia virtasi ihan eri tavalla mitä viikko sitten, ja arvaatte varmaan että työviikkokin lähti käyntiin täysin eri tavalla kuin synkistelyviikonlopun jälkeen.

Miten säällä voikin olla näin suuri vaikutus mieleen ja olemiseen! Vaikuttaako sää teihin samalla tavalla? Saatteko kaipaamaanne energiaa auringosta vai oletteko parhaimmillanne tai vaikkapa luovimmillanne syksyn pimeinä iltoina?

6 kommenttia:

  1. Mulla on ihan sama vika :(

    Jos on harmaa päivä, niin tuntuu ettei herää kunnolla ollenkaan ja kaikki asiat vaan turhauttaa, vaikka ne ois miten pieniä hommia. Jos taas paistaa aurinko, niin herään helposti reippaana ennen seitsemää ja saan päivän pakolliset hommat alta jo ennen puoltapäivää... Huono puolihan tässä on se, että sitä viettää optimaalisen ulkoilusään aina sisätiloissa tekemässä töitä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, näin on! Hirvittävä touhuiluenregia ja kerrankin kaunis sää ulkona on ihan tyhmä yhtälö. :D Tänään on taas ulkona tylsän harmaata ja puhti ihan poissa. Ärsyttävää olla näin "säiden armoilla". :)

      Poista
  2. Minäkin olen mielialoiltani "säiden armoilla" :D Herään aurinkoisina aamuina helpommin. Hyvällä säällä jaksan olla töissä arkisin sekä touhuta viikonloppuisin. Heti kun on harmaa sää, mielikin on harmaa...

    Kohta lähden Hampuriin, sielläpä onkin jo ihan kesä, +18 astetta lupaillaan, jopa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa Hampuria sinulle Heidi! En ole koskaan käynyt kunnolla Hampurissa. Olen ajanut ainoastaan Hampurin läpi bussilla muutamaan otteeseen ja kerran pysähdyttiin sen verran että syötiin hampurilaiset Hampurissa. Se oli silloin lukioikäisenä tosi hauska vitsi. :D

      Poista
  3. Mikä on tämä ihana lasagne-ohje?! Kiitos kaunis, Tuulia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielenkiinnosta Tuulia, taidanpa tehdä lasagnesta ihan oman postauksensa. Kiitos ideasta, tiedossa on blogini ensimmäinen reseptipostaus! :)

      Poista