keskiviikko 29. elokuuta 2012

Korttien uusi koti

tunnetila: löytämisen ilo

Image and video hosting by TinyPic

Katsokaa mitä ihanaa löysin viime sunnuntaina kirppikseltä! Ravintola Maxillissa järjestettiin jälleen yksi syksyn antoisimmista tapahtumista, Fashion Kirppis. Perustajansa Hannan mukaan tilaisuus on saanut lisänimen "hipstereiden hullut päivät" ja väentungoksesta päätellen lisänimi on tilaisuudelle erittäin osuva.

Tällä kertaa olin tilaisuudessa mukana myyjän ominaisuudessa, kiitos Hanna että sain tulla mukaan, ja kiitos kaikille kauppaa kanssani tehneille! Oli ihana saada vaatekaappia tyhjennettyä ennen reissuun lähtöä. Vaikka perimmäisenä tarkoituksena oli saada tilaa kaappiin, niin tuo paikka pursusi niin ihania tavaroita että ostamiselta oli todella vaikea välttyä. Istuin tietoisesti koko päivän myyntipöytäni takana kuin tatti, välttyäkseni kiusauksilta, mutta kuinka ollakaan, ostin viereisestä pöydästä kukkaron ja toiselta vierustoverilta kengät. Hmph, molemmat jutut tulivat toki tarpeeseen.

Olin juuri edellisenä iltana päättänyt etten ota lompakkoani mukaan New Yorkiin. Tykkään Berliinistä löytämästäni Liebeskindin lompakosta niin paljon etten halua ottaa sitä riskiä että se katoaa maailmalle. Kuvan Marc Jacobsin nahkakukkaro tuli vastaan kuin tilauksesta ja nyt se pääsee toimittamaan lompakon virkaa syksyn ajaksi. Kiitos kaupoista naapuripöydän ihana Tyylialkemisti!

Uusi lompakko pääsee heti käyttöön mutta toiselta naapurilta ostamiani kenkiä en taida päästä käyttämään ennen ensi kevättä. Biker-tyyppiset kengät vievät matkalaukussa liikaa tilaa joten jätän ne suosiolla syksyksi kotiin. Mutta eipä hätää, tulipahan taas yksi kiva syy lisää palata reissusta kotiin: eteisessä odottavat uutukaiset kengät!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti