lauantai 31. maaliskuuta 2012

Uudet vanhat remmikengät

tunnetila: tyytyväisyys

Image and video hosting by TinyPic

Trendin ja Aussien ensimmäistä blogigaalaa juhlittiin keskiviikkona. Tiedätte vaatekaappini, en oikein omista mitään juhlavia vaatteita vaan pyrin käyttämään kaikkia vaatteitani myös arjessa. Olin päättänyt tälläkin kertaa kaivaa asun vanhoista vaatteistani enkä halunnut hankkia mitään uutta. Vähän olin huolissani tavanomaisesta asustani sillä tilaisuuden nimessä mainittiin sana 'gaala', mutta onneksi pitkiä, gaalaan soveltuvia iltapukuja, ei tilaisuudessa juuri näkynyt. Ajattelin myös että voin laittaa tavallisemmat vaatteet sillä olin tilaisuudessa ainoastaan Iinan avecina eikä blogini ollut ehdolla kilpailusarjoissa.

Käänsin nahkahousujen lahkeet normaalia lyhyemmiksi jotta sain niihin vähän arjesta poikkeavaa ilmettä. Kengät näkyivät siis kunnolla ja tämä oli aiheuttaa ongelmia asun kenkävalinnassa. Mallailin kenkäparia jos toistakin, mutta kaikki tuntuivat liian raskailta. Synkkä asu kaipasi hieman keveyttä ja sitä ei meinannut kenkäkaapistani löytyä. Kunnes kipaisin vintille ja kaivoin pölyisen laatikon esiin!

Image and video hosting by TinyPic

pusero Lindex, nahkahousut Jimmy Choo for H&M,
clutch Friitala (second hand), korot Marcello Barani

Pölyisestä kenkälaatikosta paljastui musta avokaspari jonka olen ostanut vuonna 2001. Kengät on siis yli kymmenen vuotta vanhat. Juhlin Marcello Baranin avokkaissa ystäväni häissä kaasona vuonna 2001, sen jälkeen käytin kenkiä pari vuotta ahkerasti kunnes kaipasin vaihtelua. Onneksi olin jo tuolloin satsannut laatuun, kengät ovat nahkaa pohjia myöten, joten kengät olivat laatikossaan oikein hyvässä kunnossa. Pyyhin ja kiillotin kenkiä hieman ja sain niistä juuri sopivat kengät asuuni. Pakko myöntää että hieman ne puristivat illan tiimellyksessä, mutta pärjäsin niillä silti paremmin kuin monilla uudemmilla kengillä. Hyvä lesti on aina hyvä, vaikka olisikin käynyt vähän pieneksi. :) 

Samasta pahvilaatikosta löytyi omassa kenkälaatikossaan myös toinen korkkaripari samalta ajalta. Mustat tolppakorkoiset avokkaat olisivat olleet omiaan tämän hetken muotivirtauksiin, mutta nuo kengät olivat keinomokkaa ja kun nostin siistiltä näyttävät kengät laatikostaan, niiden pinta karisi laatikon pohjalle. Roskiin joutivat. Tässä siis yksi lisäsyy satsata ostoksissa laatuun. Saman aikakauden nahkakengät pääsevät taas käyttöön, keinomateriaalikengät päätyivät roskikseen materiaalin ollessa kovaa ja muodotonta ja pinnan karistessa irti. 

Säilytättekö Te vanhoja kenkiänne niiden uutta tulemista varten vai luovutteko kengistä kun kyllästytte niihin?


Ps. Tämä postaus on kirjoitettu perinteisesti läppärillä. Alla olevaan testipostaukseen kaivataan vielä neuvoja. Kiitos jos joku Teistä osaa auttaa! 

6 kommenttia:

  1. En millään heittäisi mitään pois. Kenkien suhteen on käynyt kerran niin että kaivoin verkkokellarista yhdet nilkkurit päivänvaloon vuosien käyttämättömyyden jälkeen. Hädin tuskin sain niillä kaupunkireissun tehtyä kun pohjat murenivat matkalla:) Sain jännittää et joudunko loppumatkan kävelee sukkasillaan mutta kestivät juuri ja juuri kotiin asti:) No ne sai hyvällä omallatunnolla heittää roskiin:)

    Hain eilen postista erään ihanan punavalkoisen laukkukaunokaisen:) Aivan I-H-A-N-A!! Olit oikeassa, se on, jos mahdollista, vieläkin ihastuttavampi kuin kuvissa! Maltan tuskin odottaa kun saan laittaa siihen sopivat kevät/kesävaatteet päälle:) Eli kesä, tervetuloa ja pian!

    Ellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pelkäsin kans että kengistä irtoaa korko tai että jotain muuta katastrofia tapahtuu illan aikana, mutta onneksi kaikki meni hyvin ja kengät toimivat moitteettomasti.

      Jee, onpa kiva kuulla että tykkäät laukusta! Mä tykkäsin siitä kans tosi paljon. Niin paljon että kävin liikkeessä varmaan neljä kertaa katsomassa sitä ja lopulta päätin hankkia sen vaikka se oli tarpeeseeni viikonloppulaukuksi ihan liian pieni, ja kaiken lisäksi puna-valkoinen! Ihanaa että se sai nyt hyvän kodin. Laukku jäi siis minulla lopulta värinsä puolesta liian vähälle käytölle. (Yllätys.. :) )

      Poista
  2. Mäkään en raskisi heittää mitään pois. Mulla on tosi samannäköiset mustat korkkarit lepäämässä kenkälaatikossaan ja odottamassa uutta tulemistaan, kun olen käyttänyt niitä niin ahkerasti juhlissa vuodesta 2004 (ostin ne 30-vuotissynttärimatkaltani Budapestistä silloin). Mulla roikkuu kaapissa muutama juhlamekkokin odottamassa uutta tulemistaan. Arkivaatteista on helpompi luopua, kun ne kuluu käytössä. Olis parempi tehdä niin kuin sinä ja käyttää samoja vaatteita arjessa ja juhlassa. Nykyään pyrin käyttämään samoja juhlavaatteita vuodesta toiseen vaihtelemalla asusteita. Kun ei harrasta kirkkaita värejä, niin kukaan ei huomaa, onko päällä sama vanha pikkumusta vuodesta toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta! Hyvällä pikkumustalla ja erilaisilla asusteilla pärjää ikuisesti. Tai ainakin niin kauan ennen kuin kasvaa mekosta ulos. Tai siis mekko kutistuu... :)

      Poista
  3. Minä sain mummolta 70-luvun korkkarit joissa oli paksu tolppakorko. Nahkaa olivat mutta minullekin kävi niin että ne korot ja pohjat jotka olivat muovia, murenivat kauppareissulla niin että paljon ei ollut jäljellä kotiin tullessa... Harmi juttu. Itsekin otin viime vuonna säilöstäni joskus viimeksi 1995 käytetyt klassisen malliset tekomokkakangät, ja laitoin juhliin jalkaani. Kauan ei onni kestänyt tosiaan, kun se pinta alkoi karista ja värjäsi sukkikset ja kaikki ja roskiinhan nekin niiden juhlien jälkeen oli pakko pistää. Mulla on säästössä paljonkin uudempia kenkiä, joissa tuo pohja kuitenkin on ainakin muovia, joten huolestuttaa niiden tulevaisuus, haluaisin käyttää niitä 10 vuoden päästäkin vielä... Lieneekö niin että ainoastaan nimenomaan kokonahkaa olevat parit säilyvät vuosikymmeniä? Toisaalta kirppiksellä törmää usein todella hyväkuntoisen tuntuisiin muovipohjaisiin kenkiin, jotka aivan selvästi ovat 70-luvulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin tekomokkakenkäni näyttivät laatikossa hyvältä mutta kun koskin niihin niin pinta irtosi heti. Ja niistä leijaili inhottavaa mustaa pölyä joka paikkaan.

      Tuota olen miettinyt minäkin, siis että kestääkö ne kirppiksellä hyvän näköiset 70-luvun kengät oikeasti vielä käyttöä. Voi kyllä olla että vielä 70-luvulla tuotteet tehtiin kestämään eikä hajoamaan muutaman vuoden sisään. Nahka on ainakin itselläni pysynyt nahkatuotteissa hyvänä vuosikausia.

      Poista