torstai 15. maaliskuuta 2012

Oi Essie!

tunnetila: höpsähtänyt

Image and video hosting by TinyPic

Vietin eilen valtavan kivan illan L'orealilla Espoossa. Pääsin muutaman kosmetiikkabloggaajan kanssa tutustumaan Maybellinen sekä Essien tämän kevään uutuuksiin ja vietimme illan huumaavissa New York -tunnelmissa. Livenä soinut saksofoni saatteli meidät rentoon fiilikseen ja värikylläisinä notkuneet kosmetiikkapöydät pursuilivat keväisiä uutuustuotteita. Tunnelma oli ihana ja täynnä kevään odotusta.

Palaan Maybellinen uutuustuotteisiin (Fit Me -kasvomeikkisarjaan, Illegal Lenght -maskaraan sekä Super Stay -huulikiiltoihin) myöhemmin testausten muodossa, mutta olen nyt niin tohkeissani minulle uudesta tuttavuudesta Essiestä, että siitä on pakko kirjoittaa heti. 

Olen törmännyt amerikkalaiseen kynsilakkabrändiin maailmalla, mutta nyt Essie on vihdoin rantautunut myös Suomeen. Essie perustettiin vuonna 1981 ja yli kolmenkymmenen vuoden aikana merkki on noussut maailmalla kulttimaineeseen ja kynsilakkojen väriauktoriteetiksi. Mitä Essie edellä sitä muut perässä! Merkin perustaja todella on nimeltään Essie, ja hän toimii edelleen ylpeänä brändin keulahahmona. Yllätys oli melkoinen kun saimme tilaisuudessa kuulla Essien meille lähettämät terveiset videon kautta. Olo tuntui heti hyvin spesiaalilta!

Image and video hosting by TinyPic

Tilaisuuden tarkoituksena oli esitellä Essien uusi kevätkokoelma Navigate Her ja ainakin allekirjoittanut hurahti kokoelman väreihin täysin! Intensiivistä fuksiaa (212A Tour De Finance), hempeää persikkaa (208A A Crewed Interest), raikasta vaaleanvihreää (207A Navigate Her) ja leiskuvaa oranssia (210A Orange, It's Obvious). Eipä enää keväisempää voisi olla! Minua potkaisi vielä huikea onni kun tilaisuuden lopuksi arvottiin illan aiheeseen sopivia tuotepaketteja, niin satuin voittamaan koko Essien kevätkokoelman itselleni. Hip hei, tulin yllätyksestä älyttömän iloiseksi!

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Löysin kevätihanuuksien lisäksi myös muutaman muun suosikkivärin joita pääsen testaamaan. Täydellinen punainen (58 Jag-u-are), vaalean harmaa (203A Cocktail Bling), kermainen vaaleanruskea (205A Brooch The Subject) sekä ruskean harmaa (77 Chinchilly) houkuttelevat testaamaan sävyjen sopivuutta itselle heti. Ongelmana on ainoastaan se, etten tiedä millä sävyllä haluan testaukseni aloittaa.

Onnistuneen illan kruunasi lahjakassista löytynyt lähes täydellinen kevätkokoelma (ainoastaan yksi sävy, vaalea lila 211A To Buy Or Not To Buy, puuttuu joukosta), jolla ajattelin ilahduttaa yhtä teistä. Kun kerran onni potkaisi ja voitin koko kokoelman itselleni, voin ihan hyvin luopua toisista purkeista. Kiitos L'oreal että saan jakaa iloista voittajafiilistä eteenpäin myös lukijoilleni!

Image and video hosting by TinyPic

Osallistut viiden Essie-kevätlakan arvontaan (lakat kuvassa yllä) kommentoimalla tätä postausta ja kertomalla minulle mitä kosmetiikkatuotetta ilman et tulisi toimeen, tai ainakaan et suostuisi olemaan. Aikaa osallistua arvontaan on kokonainen viikko, eli torstai-iltaan 22.3. kello 19.00 asti.

Arvontaonnea kaikille tasapuolisesti, tätä palkintoa todella kannattaa tavoitella!

60 kommenttia:

  1. Tällä hetkellä pelkään kovasti lempparikosteusvoiteeni (Herbina Sensitive) puolesta sillä en ole löytänyt sitä kaupoista taas hetkeen. Kerrankin kun löysin naamarasvan joka kosteuttaa, kuitenkaan tukkimatta ihoani. Joutuuko sitä taas käymään läpi sen rumban jotta löytäisi uuden hyvän rasvan... :(

    Ja jottei ihan liian vakavaksi menisi, niin pakko ihastella noita herttaisia kevään sävyjä! Tykkään!

    VastaaPoista
  2. Ihania lakkoja!

    En tulisi toimeen ilman Baba de Caracolin etanakasvovoidetta, TBS:n E-vitamiini silmänympärysvoidetta, Cliniquen Blemish-Solutions tuotesarjaa sekä Urban Decayn Naked 2-palettia.

    Jos onni sattuisi minua potkaisemaan.. paivi.leino@gmail.com

    Kiitti kivasta blogista, on minulle aika uusi tuttavuus! :)

    VastaaPoista
  3. Voi jee, nää on ihania kynsilakkoja! Ostin joskus way back yhden purtilon, aivan täydellisen punaisen...

    Ja mitä ilman en tulisi toimeen? Jos ripsentaivuttajaa ja ripsien ja kulmien kestovärjäystä ei lasketa, niin YSL:n valokynää ja nudea kajalkynää. Ikimustat silmänaluset ja järkyttävän herkästi punoittavat silmät on niiden avulla vähän inhimmillisemmät :)

    VastaaPoista
  4. Oi kun ihania värejä! Onnea voitollesi :)
    Itse en tulisi toimeen ilman huulirasvaani! Käytän ihan perus tummansinistä Labelloa. Löytyy multa kyllä se vaalenpunainenkin ja uutuutena itselleni, vielä avaamaton Labellon oranssi, UV- säteilyltä suojaava huulirasva. Huuleni rohtuvat sen verran helposti, että joka päivä tulee useaan otteeseen levitettyä huulirasvaa.

    VastaaPoista
  5. Huulikiilto on avain onneen ;)

    VastaaPoista
  6. Minun luottotuote on tällä hetkellä apteekista löytyvä Provisorin käsi- ja vartalovoide. Niin pelastaa kuivat kädet ja auttaa ihan mielettömän nopeasti pesuaineiden tekemään allergiaan. Harmi vain, että todella moni muukin on todennut tämän tuotteen luottokamaksi ja se on melkein aina loppu apteekista.

    Aivan ihania lakkoja ja Essien lakat ovat muutenkin niin laadukkaita että ei tartte läträillä turhaan. oi onnekas olet :)

    VastaaPoista
  7. Heippa! Olipas kiva tavata eilen! Olen tosiaan lukenut ihanaa blogiasi jo monta vuotta, enkä olisi voinut yhtään arvata että oletkin yhtäkkiä tuolla kosmetiikkatapahtumassa, niin kivaa! :)

    Enkä siis tietenkään muuten osallistu arvontaan, eli en tarvitse kolmatta settiä Essien kevätvärejä, vaikka aivan ihania ovatkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, ja kiitos samoin, oli kiva tavata! Toivottavasti törmäilemme jatkossakin, eilinen tilaisuus oli tosi mukava. Ja kiitos että kommentoit, pääsen nyt tutkailemaan sinun blogiasi. ;)

      Poista
  8. Ihania lakkoja!

    Minä en tule toimeen ilman poskipunaa. Jotenkin sen avulla kalpeasta ja väsyneestä saa aamullakin ihan siedettävän pirteän fiiliksen :)

    VastaaPoista
  9. Kynsilakkoja ei voi koskaan olla liikaa, ei varsinkaan noin suloisia värejä.

    Minulle on muodotunut riippuvuussuhde Lily Lolon mineraalipohjustustuotteisiin. Mineral Foundationin avulla saan ihostani tasaisen, eikä meikki tunnu kuitenkaan raskaalta ja mikä tärkeintä, iho ei ala älyttömästi kiiltelemään tiukoissakaan tilanteissa, kuten käy, jos käytän meikkivoidetta.

    VastaaPoista
  10. Yleisesti ottaen valokynä, ripsiväri ja poskipuna. Niillä pärjää jo hyvin pitkälle. Tietysti myös kosteuvoiteet etc, mutta pysytään nyt meikeissä tällä kertaa :)

    VastaaPoista
  11. Tällä hetkellä en tulisi toimeen ilman Cliniquen facial soapia ja Clarifying lotion-kasvovettä. Jostain syystä iho pukkaa näin keväällä kaikki epäpuhtaudet pintaan ja aamuin-illoin tapahtuvasta putsauksesta en voi joustaa yhtään! Tietysti jokapäiväisessä käytössä on yhtä sun toista tuotetta, mutta tällä hetkellä nuo kaksi ovat v ä l t t ä m ä t t ö m i ä.

    VastaaPoista
  12. Ihania värejä!

    Sävyttävä päivävoide ja ripsiväri, niillä pärjää pitkälle :-)

    VastaaPoista
  13. Oi mitä ihania karkkivärejä :)

    Minä en tulisi toimeen ilman Vichyn seerumia, ripsiväriä ja huulirasvaa. Meikkivoide ja/tai sävyttävä päivävoide on myös must, jotta saa kasvojen epätasaisuudet piiloon.

    VastaaPoista
  14. No on kyllä herkullinen värikavalkaadi! Huutaa kevättä jo kilometrin päähän. :D

    Periaatteessa pärjäisin aika hyvin ilman mitään kosmetiikkaa, jos perusrasvaa ei sellaiseksi lasketa. Ja sitähän ei tehdä, koska se on tylsää ja ostetaan apteekista. ;) Mutta ripsiväri, on aikalailla sellainen mitä päivittäin käytän ja jota ilman on kyllä aikamoisen alaston ja väsyneen näköinen olo. Että sanotaan se.

    VastaaPoista
  15. Kahta en vaihtaisi: ripsiväri, että silmät löytyy naamataulusta ja peitevoide/jauhe että punoitukset eivät löytyisi.

    Sieluni silmin jo näen nuo karkit varpaankynsissäin kesärannalla!

    VastaaPoista
  16. Meikkipuuteri, ripsiväri ja valokynä. Niitä vähintäänkin laitan joka päivä. Ripsiväri ehkä noista tärkeimpänä, jos vielä yksi pitää ylitse muiden nostaa :)

    Nuo kynsilakat ovat aivan ihania! Tuli heti niin keväinen olo, kun näki nuo värit :) En ole Essien lakkoja koskaan kokeillut, vaikka niistä paljon hyvää olen kuullutkin. Jospa onni kerrankin potkaisisi!

    VastaaPoista
  17. Minä en suostuisi olemaan ilman punaisuuden neutraloijaa, omaan jostain syystä räikeän punaisen nenän. Vaikka mitään muuta meikkiä ei laittaisikaan, niin punainen nenä on saatava piiloon :)

    VastaaPoista
  18. Herkkuja värejä!

    Jos pitäisi valita yksi, niin ehdottomasti mineraalimeikkipohja. Kaunis iho kaiken A ja O.

    VastaaPoista
  19. Ihania värejä!
    Tuote, josta en suostuisi luopumaan? Oli aika vaikea valita vain yksi, mutta pienen pähkäilyn jälkeen päädyin huulirasvaan. Se kun kulkee mulla muutenkin aina mukana. :)
    - Selma

    VastaaPoista
  20. Mielettömät sävyt!

    Itse en luopuisi ripsiväri/ripsentaivuttaja -kombosta. Se on ollut jo vuosia se aamuisen ihmismäistymisen kulmakivi.

    VastaaPoista
  21. Oi, mitä värejä, ja kaikki sopii hienosti yhteen mustan kanssa :) Kirkkaanvärinen huulikiilto, jolla saa edes vähän väriä kalpeeseen naamaan, on ehkä tärkein meikkipussissa. Mielelläni laitan kyllä myös Youngbloodin mineraalipohjan, mut jos yks on pakko valita niin huulikiilto it is :)

    VastaaPoista
  22. No voi apua miten ihania kynsilakkavärejä! : ) Pakko koittaa onneaan arvonnassa, omistan noin miljoona kynsilakkaa, mutten vielä yhtään Essietä.

    Siis huulirasva on se tuote, jota ilman en tule toimeen. Mutta niinhän tarina kertoo, että huulirasvoihin onkin lisätty ainetta, joka kuivattaa huulia ja siten tietysti aiheuttaa "riippuvuutta" eli tarvetta lisätä rasvaa koko ajan... totta vai tarua, miten lie...

    Toinen tuote, jota ilman ei meikinteosta viime aikoina ole mitään tullut, on Joe Blascon meikkivoide. Peittää ja tasoittaa tällaisen kirjavan ja epätasaisen ihon melko tehokkaasti : )

    VastaaPoista
  23. Oijoijoi, lähes koko elämänsä kynsiään pureskellut ja nyt pari vuotta niitä kasvatellut melkoinen kynsilakkanoviisi huomasi sydämen jättävän muutaman lyönnin väliin nähdessään ensimmäisen mainoksen tästä kokoelmasta. Kyllä kelpaisi harjoitella näillä :)
    Ja mitä ilman en tule toimeen ? YSL Hydrafeel kosteusvoide ja -geeli, Belle d'Opium -tuoksu ja Kiehl'sin huulirasva

    -Reetta

    VastaaPoista
  24. Elämää ei ole ilman Lancomen Génifique-silmänympärysvoidetta. Eikä kyllä ilman Diorin Diorshow-ripsiväriäkään.

    Essien kynsilakat ovat muuten aivan mahtavia! Mulla on ollut yksi aivan täydellisen sävyinen metallinhohtosininen lakka Essieltä. Ja laatuhan on Essiellä myös erinomainen.

    VastaaPoista
  25. oi, aivan ihania värejä! noilla kelpais maalailla kynsiä tänä keväänä, toivottovasti arpaonni suosisi kerrankin :)

    kun reilu vuosi sitten tutustuin bareMineralsin mineraali-meikkipohjaan, ilman sitä en tulisi kyllä enää toimeen. tasoittaa ihanasti värivirheet ja peittää punaisuuden ja saa tän tytön näyttään ihmiseltä :D

    ps. ihana blogi sulla! :)

    - katysha

    VastaaPoista
  26. Apua miten herkullisia lakkoja, teidän ilta vaikuttaa olleen enemmän kuin mieluisa! :)
    Itse en pärjäisi ilman meikkipohjaa. Ihossani on ikäviä epäpuhtauksia jotka haluan ehdottomasti häivyttää meikin avulla!

    VastaaPoista
  27. Onko se huulirasva vai Joe Blasco-meikkivoide, joka on kokemukseni mukaan minulle sopivin tökötti peittämään pandasilmät? Kynsilakatkin on ihania, mulle kelpais kyllä! ;)

    VastaaPoista
  28. Joskus aikaisemmin olisin sanonut että ripsari on välttämätön, mutta nykyään herkkänahkaisena joudun toteamaan että ilman Avenen rasvoja en tulisi toimeen.

    VastaaPoista
  29. Tälläisenä korppuna en voisi olla ilman kosteusvoidetta. :)

    VastaaPoista
  30. Ihania kevään sävyjä! Itse en tulisi toimeen ilman kosteuttavaa naamarasvaa sekä punaista huulipunaa, ne pitää olla vaikka muuten olisin kuinka homssuinen :)

    VastaaPoista
  31. Ilman en voisi olla kasvoöljyä! Sitä ihan perus Tohtori Hauskan, jonka kanssa voi läträtä iltaisin ihan mielen mukaan. Mun iho on aika pintakuiva ja helposti rasvoittuva, niin öljy rauhoittaa sitä rasvaisuutta. Ja sit yks toinen tuote, mikä on kans ihan huippu, on Korresin meikinpohjustusvoide Face Premier. Ihan parasta settiä. Ja ja Lushilla oli joulun aikaan kausituotteena suihkuhyytelö, joka sisälsi inkivääriä ja vodkaa. Oli ihan nannaa kuivalle iholle! Koko ajan tulee mieleen lisää tuotteita joita ei voi olla ilman, pitää kai johonkin lopettaa... :D

    VastaaPoista
  32. Tylsästi vain: ripsari

    Saara

    VastaaPoista
  33. Ihania lakkoja! Kyllä se ripsiväri voiton vie.
    T.Marjo

    VastaaPoista
  34. Mun on nykyään pakko aina piirtää itselleni kulmat, vaikka en edes poistuisi kotoa mihinkään eli kulmakynä on se, jota ilman en toimeen tule :)

    VastaaPoista
  35. Cliniquen sävyttävä kosteusvoide on mun luottotuote, ilman sitä en pärjäisi. Ja ai että että on makian värisiä nuo lakat!

    VastaaPoista
  36. Kosteusvoidetta ilman en korppuihoisena pärjää, tiukkaa tekisi ilman ripsiväriäkin... Ihania värejä lakoissa!

    VastaaPoista
  37. Ilman kulmakynää ei tämän rouvan elämästä tulisi mitään.

    else

    VastaaPoista
  38. Täytyy sanoa että ilman BareMineralsin mineraalimeikkejä en tulisi toimeen, niillä saa iholle ihanan hehkun ja kuitenkin myös peittävyyttä. Ihania sävyjä, erityisesti tuo mintunvihreä on tosi raikas ja keväinen!

    VastaaPoista
  39. Onpas herkullisia kynsilakkasävyjä!

    Minäkään en suostuisi kovin helpolla elämään ilman BareMineralsin mineraalimeikkejäni. Rakastan sitä luonnollista lopputulosta, jonka niillä saa kasvoille aikaan. :)

    VastaaPoista
  40. Vastaukseni riippuu oikeastaan kosmetiikan määritelmästä. Jos puhutaan meikeistä, niin en millään tulisi toimeen ilman ripsiväriä. Mutta jos kosteusvoiteet/rasvat lasketaan kosmetiikaksi, niin ne ovat ehdottomat tällaisen iholtaan kuivan paperinuken selviytymiselle.

    Aivan ihania sävyjä!

    VastaaPoista
  41. Meikeistä en tulisi toimeen ilman kulmakynää koska mulla on niin surullisen vaaleat ja harvat kulmat että ne on pakko aina vahvistaa kynällä. Mutta jos kosmetiikkaan lasketaan myös rasvat, niin huulirasva on vielä tärkeämpi. Ilman en pärjäisi!

    Jos onni sattuisi potkaisemaan niin minut saa kiinni vrillette(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Ensin tuli mieleen ripsiväri, sillä tällaisilla olemattoman pituisilla ja värisillä ripsillä se on aivan ehdoton. Mutta toisaalta tätäkin tärkeämpi on kuitenkin kasvorasva, joka on rutikuivan ihon pelastus niin aamulla kuin illalla!

    VastaaPoista
  43. Yhtä on aivan mahdotonta valita, mutta ilman huulirasvaa, ripsiväriä ja Herbinan ruusu-kasvosaippuaa en kyllä ala!

    VastaaPoista
  44. On kyllä paha. Ilman huulirasvaa en kyllä vois olla päivääkään, ja suosikkini on ruotsalainen försvarets hudsalva! Ja sitä voi kätevästi käyttää muuallekin kuin huuliin :) Myös sävyttävä kasvovoide on mun epätasaiselle iholle aika välttämätön, mutta sitä ilmankin kyllä pystyn olemaan.

    VastaaPoista
  45. Oma ehdoton tarpeeni on sopiva kosteusvoide. Tällä hetkellä iho hyväksyy ihan apteekin Aqualan L:n, joten sitä sitten.

    Ilahduttavaan kategoriaan kuuluu LilyLolon mineraalimeikkipohja. Tasainen ihonväri tekee huolitellun olon, meikki ei tunnu iholla, eikä korosta mahdollisia kuivempia kohtia mahdottomasti.

    VastaaPoista
  46. Vishyn apteekista saatava kosteusvoide on samalla tehokas mustapäiden poistoon ja kosteutukseen, todellinen luottotuote!:)

    Löysin juuri blogisi ja taidan jäädä seurailemaan!
    sonja.nieminen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  47. Wau, mitä värejä! Ehkä minäkin uskaltaisin kokeilla tuota niin muodikasta minttujäätelön sävyä kynsissä, kun vaatteissa ja asusteissa kasarimuistot ovat vielä liian lähellä...


    Ja mitä kosmetiikkaan tulee, niin sävyttävällä, riittävällä suojakertoimella varustetulla päivävoiteella pärjää jo melko pitkälle!

    VastaaPoista
  48. Punaiset tai jonkun väriset kynnet pitää olla: siis kynsilakka :)!

    VastaaPoista
  49. Kosteusvoide, ja toisena aurinkosuoja. Seuraavana tulisi varmaankin ripsiväri ja huulirasva ;).

    VastaaPoista
  50. Upeita sävyjä! Kosmetiikkatuotteet, joita ilman en pärjäisi ovat varmaankin meikkivoide sekä ripsiväri. Toisaalta ei kyllä kumpikaan ilman muita tuotteita päivää pelasta... Ripsifriikkinä valinta taitaa kuitenkin olla ripsiväri!

    VastaaPoista
  51. Suloiset kevätsävyt! En tulisi toimeen ilman huulirasvaa... Addikti ilmoittautuu ;)

    -Handy

    VastaaPoista
  52. Eipä ole tullut ennen kokeiltuakaan Essien lakkoja, ihanan herkullisilta näyttävät nämä uudet kevätlakat kylläkin. Jos vain yhden kosmetiikkatuotteen saisi valita olisi se minun kohdallani ripsiväri. Vuosikaudet olen luottanut Sensain 38 -ripsiväriin.

    VastaaPoista
  53. Essiet ovat aivan huippuja! Niitä on ostettu Jenkeistä jo vuosia Opien lisäksi. Mitäköhän hintatasoa ne Suomessa edustavat? En ole ehtinyt käydä katsomassa mutta toivottavasti ovat edullisempia kun Opit.

    Kosmetiikkatuotteista päivävoide Yon-Kalta on ihan ehdoton, joka päivä. Kosteutus ja suojaavuus vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Meikkituotteista sen sijaan Lancomen ripsari on must, mielellään Hypnose.

    Jonna

    VastaaPoista
  54. Korppukasvojeni vuoksi en pärjäisi ilman kosteusvoidetta. Tällä hetkellä päivisin aurinkosuojallista Elisabeth Ardenia ja öisin Lidlin(?!) yövoidetta. Niillä jo pärjään, mutta kyllä sävyttävä päivävoide ja punaisuutta neutraloiva Cliniquen töhnä ovat melko tärkeitä myös.

    En ole aikoihin lakkaillut kynsiä, mutta Essien sävyillä kyllä kelpaisi sutia vähintään viikottain. :)

    VastaaPoista
  55. Ripsiväri on aika must, ilman sitä näytän ka-ma-lal-ta :) Mutta vielä tärkeämpi on kuitenkin kasvovoide: minulle sopii Dermalogican skin smoothing cream. Kiitos kivasta blogista!

    Mariela

    VastaaPoista
  56. Essien lakat on ihania, ja tällainen tumpelompikin lakkaaja saa aikaan hyvää jälkeä. Kynsilakka ei kuitenkaan kuulu välttämättömyyksiin, sen sijaan Lumenen Hydra Drops- meikkivoide kuuluu ja niin, jeee se on tullut takaisin tauon jälkeen. Muutkin ovat ilmeisesti tykänneet.
    sannahelenak@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Vaikeat elämänvaiheet ovat opettaneet, etten välttämättä tarvitse edes kosteusvoidetta.

    On kuitenkin yksi tuote, joka ei vaihdu: Maybelline Dream Matte Mousse. En meikkaa päivittäin, hyvä kun viikottain, mutta tuota sopivampaa en ole itselleni löytänyt kalliimmiltakaan merkeiltä.

    VastaaPoista
  58. Jojobaöljy. Hätätilanteessa sillää rasvaa nassun lisäksi hiukset ja muunkin kropan.

    VastaaPoista
  59. En pärjäisi ilman primeriä, nyt käytössä on GOSHin pohjusta ja joka on erittäin hyvä ja edullinen.

    VastaaPoista