perjantai 17. kesäkuuta 2011

Matkalaukkujen taisto

tunnetila: vaikea valinta

Aloitan kesälomani vähän yli viikon päästä, juhannuksen jälkeisenä tiistaina, ja lähdemme heti samana päivänä reissuun. Olen matkustellut yli kymmenen vuotta Samsoniten kankaisen lentolaukun kanssa ja vaikka olen vuosien saatossa kehittynyt huikeaksi pakkaajaksi (pärjään pienellä lentolaukulla helposti vaikkapa kolme viikkoa Pariisissa tai kaksi viikkoa missä vain, esim. New Yorkissa talvella jolloin paksu villapaita tuntuu täyttävän yksin koko laukun), niin nyt olisi aika löytää uusi matkakumppani.

Olin jo päättänyt hankkia uuden matkalaukun Rimowalta, sillä pienikokoisena ihmisenä laukkuni täytyy olla kevyt kantaa. Rimowan uusin mallisto Rimowa Salsa Air on käsittääkseni ollut markkinoiden kevyin laukku ja olenkin käynyt testailemassa sitä Stockalla useaan otteeseen. Ostopäätös oli siis jo tehty, hakusessa oli enää laukun koko ja värin valinta.

Image and video hosting by TinyPic

vasemmalla Rimowa, oikealla Samsonite, kuvat täältä ja täältä

Viime perjantaina Starin hiusetkoilla kuitenkin kirjaimellisesti törmäsin Rimowan kovaan haastajaan, Samsoniten uuteen ultra kevyeen laukkumallistoon, Cubeliteen ja nyt en osaa päättää ostanko laukun tutulta Samsonitelta johon olen luottanut viimeiset 15 vuotta, vai kokeilenko Rimowaa jota on kehuttu useissa paikoissa maasta taivaaseen. Molemmista malleista löytyy kivat värit eikä hinnassakaan ole juuri eroa.

Loman alkuun on enää noin viikko ja päätös täytyisi tehdä äkkiä. Kumman Sinä ottaisit? Vai onko Sinulla heittää villiä korttia mukaan sekoittamaan pakkaa entisestään?

10 kommenttia:

  1. Ota Samsonite, kun se on tuttu ja turvallinen merkki. Ei tule yllätyksiä sitten lomareissulla :) Hyvää lomaa, mekin nähdään pian!

    VastaaPoista
  2. En nyt osaa auttaa ongelmassasi, mutta tulin kertomaan, että kahlasin kerralla läpi kaikki päivän asu -postauksesi. Nyt voin vain todeta, että olet tyyli-idolini! Ehkä joskus pääsen samaan itsekin :)

    VastaaPoista
  3. HeidiV: Vaaka alkaa kallistua Samsoniteen. Kun vaan tällä aikataululla löytäisin jostain tuota uutta mallistoa..

    Ja jee, niin nähdäänkin, ihan pian! Hyvää lomaa sinullekin sitten kun se alkaa!

    Jaana: Voi jestas Jaana, teit minut juuri sanattomaksi! Olipa kivasti sanottu, kiitos! (Aloin heti miettiä mitä mulla on ollut päällä ja alkoi hävettää. :) :) )

    VastaaPoista
  4. Mä olen tosi kauan jo haaveillut Salsa Airista, ja tosiaankin Rimowaa on kehuttu kaikkialla. Sitä paitsi se on selkeälinjaisempana minusta paremman näköinen kuin tuo Samsonite ;)

    Ainoa miinus tulee siitä, että cabin-kokoinen laukku oli muistaakseni liian pieni minun makuuni.

    VastaaPoista
  5. Ilona: Lentolaukku on Rimowalla kyllä tosi pieni, sillä en pärjäisi minäkään. Nyt on suunnitelmissa ostaa kunnollinen, isompi matkalaukku, johon saamme pahimmassa (=laiskimmassa) tapauksessa mahtumaan molempien tavarat.

    VastaaPoista
  6. Mul on samsoniten kevyt lentolaukku. Se on se toiseksi pienin, joten sen joutuu laittamaan ruumaan, mut siihen mahtuu tosi paljon tavaraa. Pyörät liikkuu joka suuntaan joten tosi helppo työntää. Suosittelen lämpimästi!

    VastaaPoista
  7. Nasu: Kiitos suosittelusta! Taidan viimeistään huomenna kipaista Stockalle ja tehdä perustavanlaatuisen testauksen molemmilla merkeillä. Ja ajattelin juuri ostaa sellaisen nelipyöräisen jota on helppo työntää.

    VastaaPoista
  8. Oon varmaan myöhässä kommentoimassa mutta oisinkin vaan sanonut, että ota nelipyöräinen.

    VastaaPoista
  9. Eveliina: Jep, nelipyöräinen on must ja se tämä homman nyt ratkaisikin. Samsoniten uutta mallia ei nimittäin ollut Helsingissä tarjolla nelipyöräisenä joten päädyin Rimowaan. Kiitos kuitenkin että vinkkasit, fiksusti vinkkasit. :)

    VastaaPoista
  10. Onko ollut hyvä laukku se Rimowa? Ja muuten se Rimowan kabiinilaukun koko on lehtoyhtiön määrittelemä: voithan ostaa kaikka kuinka suuren laukun mutta se ei tule mukaasi matkustamoon.

    VastaaPoista