torstai 29. tammikuuta 2009

AA-fanitusta

tunnetila: kiire

Huoh! Eilen ja tänään on ollut taas sellainen kiire paikasta toiseen ettei ole kissaa ehtinyt sanoa. Eikä kaikki siirtymät ole menneet ihan putkeen. Mm. töistä pumppiin juostessani myöhästyin 3 minuuttia, salin ovet oli siis suljettu ja jouduin tekemään tyhmän salitreenin pumpin sijaan. Eilen myöhästyin myös vähän kahdesta sovitusta tapaamisesta, onneksi kumpikaan treffikavereistani ei ole helposti malttinsa menettävää tyyppiä (ja toinen heistä oli itsekin myöhässä). Mutta silti, inhoan olla myöhässä ja olen aina paikalla mielummin liian aikaisin kuin liian myöhään.

Mutta tässä pitkästä aikaa kuva päivän asusta. Asussa neuletakki CCDK (edessä pikku taskut ja itse tuunattu hakaneulakiinnitys), villamekko Colour-Eighteen (ostettu Thaimaasta, ei muuta tietoa tuosta merkistä kuin että kivoja juttuja ja hyvin kohtuuhintaisia), alusmekko Selected Femme, paksut villalegginsit Lindex, ratsastussaappaat Ennio Shoes. Mustaa kerrospukeutumista josta ei saa kuvissa mitään selvää. :)


Piipahdin eilen kaiken kiireen keskellä Antti Asplundin alessa. Hipsin ulos liikkeestä kassillinen vaatteita mukanani, tuli taas käytyä kylässä menestyksekkäästi. Kaikkia ostoksiani en voi nyt näyttää, sillä jätin yhden hameen ateljeehen pienennettäväksi. Ajattelin kuitenkin esitellä kivan ja uniikin jutun joka saa jo odottamaan kovasti tulevaa kesää ja lämpimiä kesäpäiviä. (Tuleehan niitä tulevana kesänä, tuleehan?!) Mekon kautta saatte myös pienen vilahduksen Antin tulevasta kevät/kesä (S/S09) Grove mallistosta. Tämä mekko tosin on mallikappale eikä tismalleen samanlaisia ole käsittääkseni myyntiin tulossa. Mutta jos tykkäätte tästä niin pidätte varmasti myös myyntiin tulevista jutuista!

Mekko koostuu kolmesta elementistä: alimmaisena kapea mekko johon on käsin maalattu mustia "raitoja", kuvioinnissa haettu koivunrunkomaista tekstuuria (jossa mielestäni onnistuttu loistavasti!). Kapean mekon päällä on valkoinen harsomainen kangas ja mekon pitää yllä paksuhko punottu naru jonka saa sidottua usealla eri tavalla. Hieman köysimäisestä narusta voi tehdä asulle olkaimet (kuten kuvassa), tai narun voi laittaa myös niskan taakse halter neck-tyyliin. (Kuvien kiiltonahkaballeriinat Marc by Marc Jacobs.)

Naru on pitkä, joten sen voi myös halutessaan sitoa lisäksi vyötärölle ja mekkoon saa näin hieman eri fiiliksen. (Pahoittelen, kuvassa naru vinossa, ymärrätte kuitenkin mitä viritelmällä haen.)

Viimeisessä kuvassa nostin mekon lantion kohdalta hieman pussille ja vedin alimmaista mekkoa vähän päällikerrosta ylemmäs. Mekko on sitaistu tähän muotoon vyöllä ja nyt mekko vaikuttaa kevyemmältä ja sopivan rennolta vaikka rannalle! Ihanaa monikäyttöisyyttä!

Kesä tuntuu olevan vielä valitettavan kaukana, joten testasin muuntautuuko kesäunelma keväisempiin sukkahousu-fiiliksiin. Ja miksipä ei?! Asussa mukana päivän asussakin tänään nähty CCDK:n villatakki, mustat sukkahousut ja Minna Parikan Elainet. Nuo kengät jalassa tuntuu aina ihan hirvittävän aikuiselta. Mistä ihmeestä se voi johtua?

Tällaista tänään. Heh, toivottavasti Antti ei hermostu kun vääntelen hänen luomuksiaan ihan miten sattuu.. Itse tykkään vaatteista joihin saa pienilläkin jutuilla eri fiiliksen ja tähän hommaan Asplundin mekko on juuri omiaan!


13 kommenttia:

  1. Aivan upea toi mekko ja koivujäljitelmässä kyllä tosissaan onnistuttu.

    Jos olisin kesämorsian kiskoisin tuommoisen niskaan suurena päivänä :)

    VastaaPoista
  2. Likes it!! Ja tuo lämpimämpikin luukki minusta onnistunut.

    On se tosiaan harmi ettei mustista asuista oikein saa kuvia, täytyy vain yrittää käyttää mielikuvitusta apuna!

    VastaaPoista
  3. Tosiaan hauska toi koivunrunkomaisuus, mulle kans pisteet muunneltavuudesta. Lempparini on toi lyhennelmä, sekin toimisi loistavasti näin talvellakin neulejuttujen kanssa.

    VastaaPoista
  4. ...ei siis niitä pisteitä mulle vaan MULTA. Kivaa nähdä noita AA-vaatteita in action, tykkään merkistä koko aika enempi!

    VastaaPoista
  5. Hei! Mitä hintatasoa AA:lla oli?

    VastaaPoista
  6. Rva Herttainen: Oi juu, tämäpä olisikin ihana asu kesämorsiolle. :)

    Joy: On yllättävää miten tuo mekko sopii niin kesään kuin talveenkin kun vaan asustaa oikein. Kokeilin kuvauksen jälkeen tota vaikka miten ja aina oli hyvä.

    Mikkan: Eikö! Ja kiitos omasta ja Antinkin puolesta. Antille ne kehut oikeasti kuuluu mutta kiva olla välikätenä. :)

    Sugar Kane: Joo, toi lyhyin on tällä hetkellä munkin suosikkini. Ja näytti myös lyhyenä talvisempana kivalle kun oli mustat sukkikset, noi Parikat ja musta poolo. Jee jee.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi: Antin vaatteet on omassa ateljeessa käsin tehtyjä, joten ihan halpoja ne ei ole. PAITSI nyt kun siellä myydään lauantaihin asti vanhaa mallistoa pois 40%-60%alennuksella. Esim. hameet oli n.50€-90€/kpl, mekot jonkun 150€-330€/kpl, huiveja alle 30€ jne. Sinne siis ostoksille!

    VastaaPoista
  8. Niin, siis ale on lauantaihin 7.2.09 asti, ei vain tulevaan lauantaihin.

    VastaaPoista
  9. näyttää kivalta tuo mekko!

    VastaaPoista
  10. Linda Sofia: Kiitos, aika kiva se onkin. :) Tulis nyt vaan se kesä.. Äh ja puh!

    VastaaPoista
  11. On muuten tosi hieno mekko! Ja muunneltavuus yhdistettynä pelkistettyyn malliin on ihan parasta. Pisteet myös käsityöstä :)

    VastaaPoista
  12. Bea: Kyllä, käsityö lämmittää aina tämänkin neidin mieltä. Ja nuorten suunnittelijoiden kannattamisesta tulee aina tosi hyvä olo.

    VastaaPoista