keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Joululahjat

tunnetila: ilo

Joululahjalistani (pukin erikseen vaatima lista kun en ensin meinannut keksiä ollenkaan mitä haluaisin) koostui seuraavista asioista:


- Sinkkuelämää DVD-boksi (=kenkälaatikko), sis. kaikki tuotantokaudet
- Sinkkuelämää leffasta kertova kirja
- Calvin Kleinin mustat kotilökärit
- pieni paistinpannu
- yöpuku
- käsintehtyä Fazerin suklaata


SATC, housut, pannu, suklaa

Olen ollut varmaankin tänä vuonna super kiltti, sillä sain kaiken toivomani ja vielä useamman ekstra paketin. Hip hei! Joulu on ollut perheelleni aina SE juhla, ja lahjojen antaminen on ehkä parasta mitä tiedämme. Siksi siis lahjoja tulee ostettua ja saatua suorastaan liikaa. Voitte vaan kuvitella sitä pakettien määrää mikä kotoamme löytyi kun olimme siskoni kanssa lapsia. Huh huh!

Vanhempieni puolustukseksi kuitenkin sanottakoon, että muulloin, paitsi syntymäpäivinä, emme sitten juuri ylimääräisiä tavaroita saaneetkaan. Emme tosin kaivanneetkaan ylenpalttista lahjontaa tai sitä, että olisimme saanut kaiken mitä halusimme. Tarpeeseen ostettiin, paitsi jouluna humputeltiin kunnolla. Ja tämä tapa on edelleen voimissaan. Tänäkin vuonna keksin rakkaimmilleni älyttömän hyviä ja mieluisia lahjoja. Antaminen, ja lahjojen pähkäily, on vaan niin kivaa!!

Oikein rauhallista, tunnelmallista, huumaavien joulutuoksujen täyteistä ja rentouttavaa joulua kaikille!

1 kommentti:

  1. Onko tunnetilan lukija nimeltä Elli sattumoisin kotoisin kukkakaupan likeltä ? ;)

    VastaaPoista