keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Hamsteri

tunnetila: huvittuneisuus

No niin, nyt se taisi alkaa. Hamstraaminen. Saman tien kun päätin ostaa ensi vuonna puolet vähemmän mitä tänä vuonna, painelin kauppaan ja ostin ison kasan tavaraa. Jos nyt hamstraa niin siitä on paljon hyötyä. Ainakin kolme asiaa. Ensiksikin, ensi vuonna en tarvitse niin paljon uutta kun täydennän nyt varastoja. Toiseksi tästä käänteinen versio, eli kun nyt ostan paljon, saan ensi vuonna ostaa enemmän. Enemmästä puolet on enemmän kuin vähemmästä puolet. :) Tämä taitaa olla sitä kuuluisaa "naisen logiikkaa". Ja vielä kolmas hyöty: jonkin sortin alet näyttää pikku hiljaa alkavan, kaikki ostamani tuotteet oli tänään -30% alessa. Ja silloinhan sitä ostetaan kun halvalla saa!

Ja mitä sitten ostin? Muhkean napeilla varustetun kaulurin, lämpimät pitkävartiset sukat, ison kaulaliinan ja pehmeän neuloksen. Kaikki perusjuttuja ja -30%. Suosittelen suunnistamaan Aleksin Modaan jossa on meneillään muutomyynti, kaikki vähintään -30%. Olen hyvin iloinen löydöistäni.

Suurinta innostusta tunsin kun huomasin, että alennus koski oikeasti kaikkia tuotteita, myös ihanaa Philosophy Blues Original -merkkiä. Muistan kun joskus 90-luvun lopulla ihailin merkin mallistoja ensimmäisen kerran silloisilla Vatevan muotimessuilla. Merkki oli perustettu vuonna 1994 Tanskassa ja heidän mallistonsa oli tuolloin, olisiko ollut vuosi 1998, ensimmäistä kertaa Suomessa esillä. Juttelin pitkään firman edustajan kanssa ja hän valitellen kertoi, ettei suomalaisilla sisäänostajilla ole ollut suurta kiinnostusta mallistoihin. Jo silloin, nuorena vaatetusalan opiskelijana ajattelin itse perustaa vaateliikkeen ja ottaa sinne myyntiin Philosophyn tuotteita. Hautasin kuitenkin haaveet omasta liikkeestä (ja ehkäpä sen vuoksi) saimme aika pitkään odottaa että Philosophyn tuotteet oikeasti rantautuivat Suomeen.

Tänään ostamani harmaa neulos on 100% merinovillaa, joten tuotteen laadun ja vaatteen tunnun voitte arvata. Jei, tykkään!! Näissä kuvissa uusi neule heti testattavana, oikealla neule uuden kaulaliinan kanssa. Jalassa iän ikuiset Lindexin housut ja Vagabondin saappaat. Neuleessa on siis pieniä nappeja pitkä rivi, ihan alas asti, mutta en usko että puseroa on varsinaisesti tarkoitettu käytettävän neuletakkina, napit auki. Ja mikä tärkeintä, neuleessa on taskut.



Musta Onlyn kaulaliina (oikealla kuvassa) yllätti myös iloisesti. Kaulaliinan materiaali on todella pehmeää, 85% puuvillaa, 15% villaa. Ihana tuntu ihoa vasten. Hinta-laatu suhde varmasti kohdallaan. Minulla on ollut vahvoja ennakkoluuloja Vero Modaa ja Onlyä kohtaan, mutta VM Vintage ja tämä, laadukkaan oloinen mutta edullinen kaulaliina saavat harkitsemaan useammin ko. liikkeissä asioimista. Kukkarokin tykkäisi niistä ostosreissuista.

VM Vintagesta vielä.. Kävin eilen katsomassa josko Vero Modalla olisi poolon lisäksi muita malliston tuotteita. Pikaisella silmäyksellä huomasin harmaan ohuen villakankaisen jakun (ihana materiaali ja hauska malli, vaate oli kuitenkin liian erikoinen minulle), muita ei silmiini osunut. Tässä kuva päivän asustani, VM Vintagen poolo pääsi ulkoilemaan.

Jäiköhän tämä "ensi vuoden niukempia aikoja odotellessa" hamstraaminen tähän vai sainko edullisista ostoksista lisäboostia ylenmääräiseen shoppailuun? Jää nähtäväksi. Onneksi seuraavien viikkojan aikana on iltaisin paljon muutakin tekemistä kuin kaupungilla lorvailu. Pikkujouluja ja jouluillallisia nimittäin alkaa olla kohta ihan urakalla. Onkohan mulla muuten niihin kemuihin sopivia vaatteita..?

3 kommenttia:

  1. Todella hyvä taktiikka. Kyllä me naiset ollaan sitten loogisia näiden asioiden suhteen ja osataan vielä ennakoida. Ja tottakai sun täytyy nyt ostaa juhlavaatteita, koska ensi vuonna sä et välttämättä saa. Kun ostat vain puolet tämän vuoden määrästä ;-D

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa logiikkaa :) Hienoa harmaata silti, kai silloin pitää ostaa, kun hinta ja laatusuhde ovat hyvät.

    VastaaPoista
  3. Shandi: Jee, go Shandi! Mahtavaa tsemppausta myös juhlavaatteiden suuntaan.. Katsotaan, katsotaan.. ;)

    Katilein: Ihanaa kun ihmiset ymmärtävät. *tuulettaa*

    VastaaPoista