perjantai 15. elokuuta 2008

Energiaa tulevaan arkeen


tunnetila: iloisuus

Hip hei, siitä on jo monta päivää aikaa kun olen viimeksi ollut näin iloisella tuulella! Mutta nyt olen, syitä on monia. Aloitetaan Herttaisen kyläilystä.

Herttainen, joka on nimimerkkinsä veroinen (ja lisäksi hyvin sievä), kävi tänään penkaisemassa kirppiskasaani. Ja kas, kaksi kaunista mekkoa vaihtoi omistajaa. Olen iloinen siitä että ostaja oli juuri Herttainen, sillä nyt pääsen ihailemaan mekoja hänen blogissaan jos niitä alan joskus ikävöimään. :) Oli myös kiva nähdä että jaamme bloggailun ja kotimaisten laatutuotteiden arvostuksen lisäksi yhteisen kiinnostuksen kohteen: pidämme molemmat barbeista. :)

Läksin ulos Herttaisen kanssa samalla oven avauksella ja suunnistin hemmottelemaan itseäni kasvohoidon ja hieronnan merkeissä. Pari tuntia kauneuskeskuksessa tekee ihmeitä väsyneelle kropalle ja yleiselle, synkistelevälle, ilmeelle. Nyt alkaa tuntua että viikon yöpukumaraton on saatu loppuun ja alan olla valmis ensi viikolla alkavaan työrupeamaan. No, onneksi tässä on kuitenkin vielä viikonloppu helpottamassa asennoitumista työelämään.

Päivän asun kanssa samaan kuvaan pääsee tämän päivän ostokseni: kaksi pientä ja kevyttä, helposti mukana kannettavaa jakkaraa. Jo vuosikausia olen ajatellut ostaa "ensi kesäksi" pikkujakkarat, jotka voi ottaa mukaan puistofestareille, piknikille tai mihin ikinä keksiikin. Alkukeväästä näin näitä jakkaroita mustaksi maalatulla alumiinirungolla, Marimekon musta valkoisella Kivet-kuosilla Kodin Ykkösen kuvastossa. Jo silloin päätin hakea jakkarat itselleni, mutta koko asia unohtui kunnes eilen tajusin, että tulen olemaan sunnuntaina kirppiksellä pulassa jos joudun seisomaan koko päivän pöytäni takana. Niinpä kävin hakemassa tuolit kasvohoidon jälkeen kotimatkalla.

Tuolit olivat kesäkalustoa ja liikkeessä epäiltiin niiden jo loppuneen. Onneksi yksi myyjättäristä muisti, että tuoleja on saattanut unohtua varastossa "toiseen paikkaan", ja sieltähän jakkarani löytyivät. Kiitos siis miellyttävälle myyjälle hyvästä palvelusta! (Päivän asuna valk 3/4-hihapusero Marimekko, pitkä ja kapea tunika Mango, housut Lindex ja kengät Marc by Marc Jacobs, olkalaukku CK)


On ihanaa kun tuntee energian taas kulkevan kropassa ja huomaa ajattelevansa, että selviää tulevasta. Pidän työstäni valtavasti, välillä suorastaan rakastan sitä mitä teen ja myös työkaverini ovat upeita. Miksi sitten lomalta paluu on aina niin epätoivoiselta tuntuva suoritus?? Ajatus työstä kiukuttaa, mutta heti kun työpaikalle pääsee niin muistaa että työnteko onkin pääasiassa kivaa. Ja tiedän, olen äärimmäisen onnellisessa asemassa koska voin sanoa tekeväni nyt työtä jossa viihdyn ja johon olen aina halunnut. Silti paluu arkeen on joka kerta hemmetin vaikeaa...

4 kommenttia:

  1. Ihania työkaverisi todella ovat kun tuovat Barbeja maailmankolkista! Mä muuten toin 10 v sitten itselleni Chilestä chileläisen barbin (oli siellä reilusti halvempikin).

    Kiitos vielä mekoista! Pistin just rahat tilille, eiköhän ne löydy sieltä alkuviikosta. Sovitin heti kotonakin ja sisko kuvasi, mutta ei ne kuvissa niin hienoilta näyttäneet kuin teillä siinä peilissä ;) Eli luonnossa paljon kauniimmat :)

    Munkin pitäisi varmaan toimeentua varaamaan hieronta-aika, nyt en enää pelkää sitäkään että joku tunkee sormensa läpi noista kaulan haavoista ;) Sen jälkeen on niin autuas tunne ja tuntuu että koko kroppa toimii niin paljon paremmin!

    VastaaPoista
  2. Herttainen: Mekot sopivat kyllä sinulle tosi kauniisti. Ja kiva että pääsivät hyvään kotiin. :)

    VastaaPoista
  3. Mustvalkoinen on aina yhtä hyvännäköistä.
    Ja voi että, kun haveilen hieronnasta...Lavat on aina jumissa:)

    VastaaPoista
  4. Ellen: Kiitos, samaa mieltä! Joskus teininä aloin kulkea mustavalkoisissa vaatteissa (huoneeni oli myös sisustettu samoin värein) ja silloin äitini vaan totesi: "Tämä on taas näitä kausia, kyllä tuo pian menee ohi." Heh, odottelen edelleen kauden loppumista. :)

    VastaaPoista