keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Miltä ostoslakko tuntuu?

tunnetila: tyytyväisyys

Olen ollut nyt ostamatta uusia vaatteita (paria kirppispoikkeusta lukuunottamatta) 6.5. lähtien, eli jo yli kuukauden. Olen pärjännyt mielestäni hienosti! :) En ole käynyt vaatekaupassa kuin pariin otteeseen koko aikana, ja näillä kerroilla en olisi edes löytänyt mitään ostettavaa. Olen kaivellut kaapista vanhoja vaatteita ja miettinyt saisiko niistä tuunattua jotain kivaa. Muutama idea on jo mielessä, mutta toteuttamiseen vaadittava aika on ollut kortilla. Vanhoista kengistä taas olen vienyt monet suutarille ja antanut niille vielä tämän kesän elinaikaa. Yhdet lemppari kenkäni vein tänän suutarille (juu, ihan omaa tyhmyyttäni olin päästänyt ne liian huonoon kuntoon) ja korjaus olisi tullut maksamaan 45.50€. Auts! Päätin vielä harkita mitä niiden kanssa teen. Myös kahteen vanhaan kelloon päätin vaihdattaa patterit, saan nekin taas kesäksi käyttöön. Olen oikein ylpeä kun löydän ihan omasta kaapistani kesäksi käyttöön kaikkea kivaa. Sellaista, mikä tuntuu suorastaan uudelta kun ei ole aikoihin niitä käyttänyt.

Makkarataloon on avattu uusi Gina Tricot liike. Pakkohan siellä oli tänään ohikulkiessa käydä ja ilokseni totesin ettei tehnyt mieli ostaa sieltä mitään. Hauskin vaate GT:ssä taisi olla pinkki lyhyt tyllihame ja siitä muistui mieleeni oma tyllimekkoni. Kaivelin vaatevarastoani ja sieltähän mekko löytyi. Olen käyttänyt mekkoa ihan julkisella paikalla, yökerhossa. Huh huh, kyllä nyt jäisi käyttämättä.. Mekon selkä on avoin lähes lantiolle saakka, pysyy päällä noilla ohuilla olkaimilla. (Kuvan mekko H&M, housut Lindex, kengät H&M)


Ajattelin ensin, että pistän mekon takaisin pahvilaatikkoon, mutta sitten keksin, että voin ottaa sen uudelleen käyttöön jos laitan yläosan päälle jotain, peittämään "kriittiset paikat". Jos kerran Gina Tricotissa myydään tällä hetkellä vastaavia, niin kai tuon voi ottaa taas käyttöön?! (Kuvassa lisäyksenä edelliseen kuvaan lepakkohihainen neule Gina Tricot)


Muoti kiertää nykyään niin nopeasti, että omasta vaatevarastostaan löytää jo kertaalleen muotia olleita juttuja. Niin, joko muodin kiertokulku on nopeutunut tai sitten olen jo itse niin vanha että voin muistella: "Noita me silloin 80-luvulla käytettiin.."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti